Tokio

Kaksi viikkoa Nousevan Auringon maassa alkaa täyttyä, ja kotiinpaluu häämöttää. Joskin toivotustikin, eikä vähiten siksi että paikallinen valuutta alkaa käydä vähiin. Treenimaksut ovat nimittäin esimerkiksi omien seurojemme maksuihin verrattuna hulppeasti tuollaiset 30-kertaiset. Paitsi hinnat, hulppeaa ovat myös treenipaikat. Kuvassa yksi kylän komeimmista kampittelusaleista, Tokyo Budokan.

Suurin osa meikäläisen treeneistä sijoittuu tosin huomattavasti pienempiin fasiliteetteihin, joissa treenitila on kortilla ja esimerkiksi kaadon tai maahanviennin suorittaminen loppuun saakka usein mahdottomuus.

Kuitenkin 500 vuotta vanhojen miekkojen käpistelu vanhan samuraisuvun jälkeläisen koti-dojolla ja muut etuoikeutetut hetket pesevät mennen tullen pienet nillityksen aiheet.

Kliseinen toteamus “Matkailu avartaa” pitää paikkansa – mutta se avartaa kumpaankin suuntaan.

1.6.2010

Noda-shi

Chiba-Ken

Tokyo

Nippon

No Responses to “Tokio”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.